Nyt pari päivää isimies on tapetoinnut seiniä ja eilen viimeinenkin yläkerran seinä, joka oli tarkoitus tapetoida, sai tapettia pintaan. Olin avustamassa parissa hankalammassa kohdassa mitä nyt lapsien hoidolta kerkesin. Se että me yhdessä puuhasteltaisiin yläkerrassa, ja lapset leikkisivät vieressä, on täysin mahdotonta. Joku uisi liisterissä, joku tippuisi portaita alas ja joku kävisi repimässä tapettia palasiksi (ja hei meillä on vaan kaksi lasta, mutta ne ehtii kyllä joka paikkaan joten esim. sotkun määrästä voisi veikata vähintään tusinankokoisen lapsilauman syylliseksi kaaokseen.) ;)
Ensimmäisenähän valmistui tyttöjen öklö prinsessahuone.
Viimeinen tapetoitava huone oli aulatila, jonne päätyi se k-raudan poistosta löytämä pilkkahintainen Eco-tapetti. Jännä tapetti siinä mielessä että valon mukaan vaihtelee kuinka hyvin kuvio ja väri tulee esille. Pikkuisen oli tuonkin tapetin kanssa askartelemista esimerkiksi kun tapetti piti saada kurkihirren ympärille. Onneksi juuri tuo kohta oli vuorossa silloin kun lapset oli päiväunilla niin kerkesin auttamaan.
Kuva ilman salamaa. Kivan pehmeä väri. |
Kuva salamalla. Kukat "hyökkää" esiin. |
Vuota piti saada niin että menee kurkihirren ympärille. Hyvin onnsitui!!! |
Menin muuten ehkä tossa äsken lupaamaan että joo joo mä hoidan tuon kurkihirren käsittelyn vaaleaksi. Minua tuo puun sävy nimittäin häiritse enemmän. Ei siinä mitään mutta tiedän että tikkailla keikkuminen ei ole mukavuusalueellani...
Nyt on menossa sitten listoittaminen ja kaikki ikkunat on saanut nyt listojen avulla siistimmän ilmeen.
Ennen kuva eli huomaa ikkunoiden viimeistelemätön ilme. |
Ikkunat nyt |
Oltiin muuten tehty aikaisemmin sopimus että ei sitten haalita kaikkea tyhmää tavaraa (näin ollaan valitettavasti tehty ennen) ja ei varsinkaan huonekaluja vaan mietitään ja harkitaan jokaista hankintaa tarkkaan. Tilanne on kuitenkin nyt se että ollaan kuukauden sisään haalittu KUUSI huonekalua nurkkiimme (superhuoneeseen) odottamaan. HUPS! Ensin haimme kaksi vanhaa tuunausta kipeästi tarvitsevaa Muuramen kaappia lastenhuoneeseen (tuunausta ei ole aloitettu mutta tarvikkeet siihen on hankittu) ja viimeisempänä juuri ennen joulunpyhiä neljä vaatekaappia sukulaisemme työpaikalta. Nämä kaapit päätyvät meidän pukeutumistilaan ja siitä on tulossa nyt extempore aika erillainen kun ennalta suunnittelimme mutta hyvä siitä EHKÄ tulee. Vaikea jotenkin hahmottaa, kuinka tehokkaasti kaapit tukkivat tilan vai tukkivatko sittenkään.
Näitä siis neljä odottaa pääsyä meidän makkariin. |
-A-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti