Sunnuntaina
heräiltiin ennen kasia koko perhe samasta sängystä sillä esikoinen oli noin
viiden aikaan herännyt joten isimies oli hänet käynyt nostamassa sänkyymme.
Pienemmän kanssahan heräiltiin pitkin yötä mutta aamulla heräsin itse ensimmäisenä
ja näky oli kieltämättä hauska kun kolme tyyppi (plus minä)nukkui samassa
sängyssä ihan sikinsokin. :D Suunnattiin aamupalalle (ei ollut kummoinen mutta
kahvi oli hyvää)ja hengailtiin hotellilla puoleen päivään saakka kunnes olikin
aika uloskirjautua hotellista. Ajettiin jälleen Piritaan päin koska haluttiin
että lapset nukahtaa autoon ja viimein ne nukahtivatkin. Hassua kun nyt itselle
tämä rakentaminen on ajankohtaista (vaikkakin laajennusrakennetaan mutta
samallahan vanha osio saa uuden ilmeen niin ulkoa kun sisältäkin) niin kokoajan
tuli bongailtua taloja, niiden arkkitehtuuria, värejä, rakennusmateriaaleja,
ikkunoita, parvekekaiteita jne. Bongasin Viimsin alueelta sellaisen koulun sekä
omakotitalon jotka oli kokonaisuudessaan (katto ja seinät) sellaista
ruostunutta terästä (?) ja oli kyllä todella vaikuttavan hienot näyt vaikka
itse en ehkä kuitenkaan olisi niin rohkea että tuollaista uskaltaisin
rakentaa/rakennuttaa. Ei sen puoleen että meidän tiukan kaupungin ja
asuinalueen kaava edes antaisi varaa mihinkään luovuuteen...
Ajelimme reilun
tunnin taloja ja alueita ihastellen ja sitten oli aika kurvata matkan ehkä
odotetuinpaan rautakauppaan josta olimme lukeneet ja kuulleet paljon hyvää, eli Espak nimiseen rautakauppaan.
Heti
parkkipaikalla kävi ilmi että kauppa on todella suosittu ja paikalla oli
(tietenkin oli kyllä sunnuntai eli viikonloppupäivä) paljon paikallisia. MUTTA
ehkä tässä kävi samallalailla kun esim. menee katsomaan paljon hypetetyn
miljoonan Oscarin elokuvan...ehkä odotimme kaupalta enemmän (niitä edullisia
hintoja ja hyvää valikoimaa siis) mutta pienoinen pettymys tuli. Voi tosin olla
että reissuväsymyskin vähän jo painoi tässä vaiheessa ja pienin neiti heti jo
kauppaan astuessa alkoi kiukuttelemaan. Onneksi saatiin kaikille jonkin ajan
kuluttua vähän parempi mieli huonon alun jälkeen ja saatiin kuitenkin
kierrettyä aluetta läpi ihan tehokkaasti.
Se mikä
Espakissa oli erillaista kuin muissa käymissämme rautakaupoissa oli että
alueelle oli ripoteltu eri rakennuksiin kaupan osioita. Ensimmäisenä
suuntasimme siihen rakennukseen jossa oli mm. wc-pöntöt, vesikalusteet,
suihkuseinät ja kamiinat. Pöntöt oli ehkä hiukan halvempia kun kotona, hanat ei
niinkään sillä etsimämme Oralin optima hana oli itseasiassa kalliimpi kun mitä
alakerran vessaan joulukuussa tarjouksesta ostimme kotisuomesta. Suihkukaapit
oli vähän plaah. Kamiinoja sentään löytyi suht huokeaan hintaan. Valikoima
tässä talossa oli aika suppea.
Huono kännykkäkuva mutta alle 500e ihan kivannäköinen kamiina |
Seuraavana
suuntasimme "maalitaloon" ja katsastimme niiden hinnan ja valikoiman
ja vakuutuimme siitä että täältä todennäköisesti tulemme hakemaan varsinkin
talon ulkomaalin. Tässä todella säästää jos talo pitää maalata sen kolme
kertaa. Vielä kun osaisi päättää sen oikena värisävyn mutta nämä pohdinnat
jatkuvat kotona. Haussa jokin harmaa sävy joka taittuisi siniseen.
Hmmm olisiko talomme väri jokin näistä? |
Kävimme
katsastamassa myös valaisimia ja varsinkin ulkovalaisimia tutkailimme
kiinnostuneena. Hintahaitari oli laaja mutta näiden hintaa emme ole suomessa
kunnolla edes katsoneet joten paha mennä sanomaan säästääkö tässä. Emme ole
muutenkaan vielä yhtään pohtineet minkämalliset ulkovalot haluamme. Modernit
vai vaikka "old school" klassiset käpylamput? Tuntuu vielä tässä
vaiheessa niin kaukaiselta tuo että ulkovaloja taloomme asetamme. :D
Tapetteja
kävimme myös tutkailemassa pikaisesti ja niitähän löytyi ja paljon! Varmasti
löytyisi jotain kivaa. Ja hinnat jälleen edulliset ainakin ne tapetit jotka silmiini osui.
Viimeisenä
katsastimme laminaatit, kattomateriaalit (mdf:t jne) ja kaakelit. Mitään
superhypertarjousta emme juuri meille löytäneet vaikka toki esillä oli paljon
tarjoustuotteita huokeaan hintaan. Eli hyvän tuurin käydessä tuossa voisi
säästää jos sattuisi löytämään itseä miellyttvät materiaalit alesta tai
poistosta.
Edullista seinäpaneelia...vaikka ei meille kyllä tietääkseni ole seinäpaneelia tulossa :D |
Osa laatoista ja laminaateista oli esillä näin. :) |
Espak-reissun
jälkeen oltiin kyllä kaikki jo vähän väsyneitä joten emme jaksaneet kiertää
enää yhtä ainuttakaan rautakauppaa joten suuntasimme syömään ja ihan randomina
valittiin joku pizza-pasta paikka jossa oli leikkipaikkakin esikoiselle. Tosin
leikkipaikalla oli joku ilkeä poika joka töni ja otti leluja tyttäremme kädestä
joten esikoisemme sai heti alussa kauheat itkupotkuraivarit ja me oltiin ihan
että olipas hyvä idea tulla ravintolaan. No hyvä (tai no ihan ok) ruoka parempi
mieli. Maha saatiin täyteen ja yhdellä itkupotkuraivarilla selvittiin tuolla.
Sitten pika Prisma reissu ja vähän matkaevästä laivaan ja eikun suunta
satamaan. Vinkiksi niin meille kun muille ei kannata mennä kuitenkaan
puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä lähtöselvitykseen. Oltiin heti ekojen
autojen joukossa ja oli TYLSÄÄ kököttää autojonossa (pienimmäinen saikin täällä
raivarit) ja sokerina pohjalla pääsimme sitten Helsingin päässä viimeisten
joukossa ulos laivasta (jossa jälleen autossa kököttäessämme pienimmäinen otti
kuumaa...) Esikoinen oli jälleen laivan leikkipaikalla ihan onnessaan ja teki todella
rohkeasti (meidän yleensä niin arkajalka!!) tuttavuutta muihin lapsiin. Tosin yksi poika ei
oikein tykännyt meidän tytön ystävystymisyrityksistä ja tönäisi kirppumme
pois.
SUMMA SUMARUM
hintakartoitusmatkasta tallinnan (neljään) rautakauppaan:
Todennäköisesti
teemme isimiehen kanssa reissun Tallinnaan kahdestaan mutta matkalle ei ole
mitään kiirettä sillä todennäköisesti haemme Tallinnasta seuraavat tuotteet ja
kaikki on sellaisia viimeistelytuotteita joita ei tuossa rakennusvaiheessa heti
kuitenkaan tarvita.
-Talomaalin
(tod.näk. Viva Colorin niin voimme pohtia sävyn jo kotona jos samat Tikkurilan
koodit ovat myös tuolla. Tuosta ei kylläkään ole varmuutta...)
- Pohjamaalit
sisälle
- Maalit
sisätiloihin
- Tapetit (vielä
ei täysin suunniteltu mihin haluamme edes tapettia)
- suihkukaapin
-Kamiinan
- kylpykalusteet
yläkerran vessaan
- wc pöntön
katsastamme tuolta jos kotona ei ole tullut hyvää tarjousta vastaan
Laminaatteja ja
laattoja (kylppäriin ja eteiseen) etsimme "aktiivisesti" myös
Suomesta sillä varmuutta että löydämme ne huokeaan hintaan Tallinnasta ei ole.
Laskeskelimme
että matka kannattaa vaikkakin hakisimme noin "vähän" tavaraa ja
varsinkin senkin takia se "kannattaa" että emme ole kyllä aikoihin
päässeet viettämään yhteistä parisuhdeaikaa niin tuo voisi olla ensimmäinen yön
yli reissu ilman lapsia sitten kuopuksen syntymän.
-A-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti