Myönnetään! Meitä kyllä jännitti meneekö tarkastus läpi mutta niin vain meni. Olo on helpottunut!!!
Tarkastaja kysyi jokos sovitaan lopputarkastusaika mutta siitä isimies kieltäytyi koska nyt eteneminen on miljoona kertaa hitaampaa kun silloin rakennuslomalla.
Kyllä tässä on melko paljon tapahtunutkin sitten maaliskuunlopun rakennusluvan jälkeen:
talo 1.4.2015 |
talo tänään 13.7.2015 |
Ei ihan uskoisi samaksi taloksi!
Lyhyt kertaus mitä on tapahtunut sitten maaliskuunlopun rakennusluvan jälkeen:
HUHTIKUU:
- Tieto siitä että ulommainen tiilikerros pitää purkaa, joten PURKUA, uusien tukirakenteiden rakentamista, ylä- ja alakierrot, sokkelin korotus, eristystä, tuulensuojalevyt. Kaikki nämä alakertaan
- Seinää nousi pystyyn ylöspäin
-Ikkunoiden paikat mitattu ja rakennettu
TOUKOKUU:
-Kurkihirsi saapui
- Katto valmistui siten että peltimiehet pääsivät hommiin jo toukokuun puolella
- Tuulensuojalevyt yläkertaan
- Vanhan katon purkua
- Mansardikorotuksen tekoa
- Piippu muurattiin (ulkopuolinen urakoitsija)
- Kattoikkuna paikoilleen
KESÄKUU:
- Välipohjaan tukipalkit
- Katto valmis!
- Porrasaukko avattu
- Putkimiehet töissä. Alakerran käyttövesiputket uusittiin samalla
- Pikkuparvekkeen rakentelua
- Ilmanvaihtotyöt
- Lattian levytys vanereilla
- Sähkötöitä aloiteltu (ulkopuolinen urakoitsija mukana)
- Jäykistävät väliseinät rakennettu
- Ikkunat ja ovet asennettu yläkertaan
- Vesikiertoinen lattialämmitysputket asennettu yläkertaan
- Alakerran olohuoneeseen vaihdettu vanhan ikkunan tilalle ikkuna ja ovi
Onhan tuossa ollut siis melko paljon hommaa. ;)
Eikä se tähän tietenkään lopu.
-A-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti